5
Romaanin ja koottujen julkaiseminen yhtä aikaa ei ollut suunniteltua muttei uskomaton sattumakaan. Voin hyvin kuvitella koottujeni sisään Helsinginkadun ja Helsinginkadun sisään koottuni. Hmm? Ehkä jonain päivänä. Ennen kaikkea kirjoittamisen lisäksi kyse on koko ajan myös lukemisesta. Räsänen näyttäisi tiedostaneen hyvin tämän kirjailijuuttani luonnehtivan ja poetiikkaani määrittelevän piirteen.
Kokeellisine kritiikkeineen Helsinginkatu muodostaa suurenmoisen johdatuksen nykyrunouteen ja erityisesti proseduraalisen runouden poetiikkaan. Sitä kannattaa lukea rinta rinnan kokoomateoksen Siinä ne nyt ovat. Koottu runous kanssa. Viimeksi mainittu sisältää hyvin tervetulleen liitteen, ”Huomautuksia” (S 495–504), joka käsittää ikään kuin metodin esityksen jokaisesta kokoomateokseen valitusta kolmestatoista kokoelmasta.
En olisi paljon mitään esimerkiksi ilman Leevin ja lukuisten muiden runoilijakollegoiden kanssa käymiäni jatkuvia keskusteluja. Olen eräänkin kerran puhunut runoudesta yli kaksitoista tuntia yhden vuorokauden aikana – puhelimessa. Se kertoo meistä runoilijoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti