Monta K:ta

4

Romaanissa mainitaan ja siinä esiintyy myös todellisia henkilöitä. Sen lajityyppi on ja ei ole autofiktio tai avainromaani. Aikalaiskuvaus juu, dokumenttiromaani tjaa. Kerroksia löytyy. K voi olla kertoja, kirjailija tai teoksen kannessa nimetty KK. Apukertojat A ja B voivat olla Aleksis ja Blomberg tai sitten eivät. Lopussa, kun romaanin mahdottomuus lopulta toteutuu, kirjailija K ja tekijä T sulautuvat yhdeksi, koska muutakaan ratkaisua ei ole. Yhteisesti jaettu poeettinen hätä ei tunne vaihtoehtoja.

Selkeimmän poikkeuksen koko romaanissa tekee "Katja", K:n ex-naisystävä. Hänet mainitaan nimeltä pätevästä syystä. Teoksen kattama aikaväli on noin kaksitoista vuotta, ja K:n mielestä olisi lukijaa kohtaan väärin, jos Katja ei esiintyisi romaanissa vaikka hän ja K seurustelivat keskenään puolet tästä ajasta. Apukertojat olivat samaa mieltä. Suhteen käänteet eivät toisaalta muodosta romaanin pääsisältöä ja niitä käsitellään vain kursorisesti, mutta romanttiseen suhteeseen viittaaminen tekee K:sta yhtä kaikki kokonaisemman ja inhimillisemmän. (K luetutti käsikirjoituksen "Katjaa" koskevat jaksot etukäteen Katjalla, ja tämä hyväksyi lukemansa muutaman vähäisen tarkistuksen jälkeen. "Aika rohkea ja paljastava", Katja kommentoi, "mutta sehän on romaani.")

Todellisuuden tasoja edustaa romaanissa myös runoilija Arthur Rimbaud. Rimbaud vieraili sirkuksen mukana Skandinaviassa kesällä 1877, ja romaanin kertojat kertaavat lämpimikseen hänen vaiheitaan Pohjolassa. "Todellisin", vaikkakin keksitty, on jakso, jossa kuvataan runoilijan iltakävelyä syreenintuoksuisessa Tukholmassa. Kuinka ollakaan tämä kahden sivun mittainen tunnelmapala on kirjailijan – siis minun – tähän mennessä ainut yritys puhtaan fiktion saralla ikinä. (Kuvioon sopii, että hyvästä yrityksestä huolimatta kuvitelma osoittautuu mahdottomaksi.)

Vielä yksi taso. Käsikirjoitusta valmistellessaan kirjailija pyysi yhdeksältä kollegaltaan lyhyttä Rimbaud'hon liittyvää pienoisesseetä tai henkilökohtaista tekstinpätkää romaaniin liitettäväksi. Kuten Räsänen aivan oikein toteaa, "Helsinginkadun tekijyys jakautuu moniaalle". Annetaan hänen luetella, keiden kesken: Kristian Blomberg, Einari Aaltonen, Miitsu Valkama, Tiina Lehikoinen, J. K. Ihalainen, Alexandra Salmela, Vesa Haapala, Terhi Forssén. (Räsänen huomaa, että romaaniin päätyi lopulta yhdeksän luvatun sijaan "vain" kahdeksan tekstiä. Tämä epäkohta on kirjailijan ja hänen kustantajansa "harkittu", kokeellisen kollaasiromaanin tasoja lisäävä lapsus ja perustui siihen, että yksi kutsuista ei lopulta toteutunut.)