Katua kävelevä peili

3

Romantikkoihin viittaaminen jatkuu:

Runous vaatii niin tekijältään kuin lukijaltaan jotain, mitä romantikkojen romantikko John Keats (1795–1821) kutsuu negatiiviseksi kyvyksi, kykyä heittäytyä ja sietää ymmällään oloa. Saattaa nimittäin käydä niin, että runot ”vaikuttavat hetkittäin ymmärrettäviltä, mutta jättävät lukijan miellyttävästi ymmälleen. On pakko heittäytyä mukaan” (H 103). Tämän lainauksen kontekstissa puheena on Erkka Filanderin Adoraatio eli Seremonia Johannes Kastajalle (2018), yksi lukuisista runoteoksista, joista Helsinginkadussa puhutaan. 

Ymmällään olon, kaaoksen ja epävarmuuden sietäminen, sen hyväksyminen, että runous on muutakin kuin viisaita sanoja kauniissa järjestyksessä. Tässä yksi ikuisuusaiheista, joita pohdimme Leevi-vainaan kanssa. Vastavoimat ovat valtavia. Kuten Filanderin teosta käsittelevässä merkinnässä todetaan: "Mitä tämä on? Toiset uskovat, ja toiset epäilevät ankarasti. Runous, niin kuin kuka tahansa, voi esittää väitelauseita ihmisen kyvystä voittaa näkyväinen, ja liittää evankeliumin sanoja niiden tueksi. Mene ja tiedä. Toisaalta jos jälkimodernin perkeleen laskemat algoritmit pystyvät hallitsemaan ja muokkaamaan sieluja, miksemme kävisi vastahyökkäykseen ja yrittäisi itse. Runoudella voisi olla juuri ja juuri mahdollisuus tuota pahan perikuvaa vastaan. Keksi itse parempi."

Tämän jälkeen esseessä seuraa kymmenien erisnimien luettelo. Kirjailijoita taiteilijoita ja tutkijoita, joiden teoksia, tekemisiä ja ajatuksia olen nimeltä mainiten romaanissani käsitellyt. Siis käsitellyt, en pelkästään lainannut. Tässä suhteessa Helsinginkatu on harkittu aikalaiskuvaus. Kirjoittaessani runoudesta ja taiteesta kuvaan ajan kohinaa ja osallistun siihen. Se on esitys romaanin halusta ja positiivisesta kyvystä heittäytyä ja ottaa riskejä jotta kaaokseen ja pimeään saataisiin selkeyttä ja valoa.

Seuraavassa Räsäsen kokoama nimiluettelo. He kaikki kulkevat Helsinginkadulla:

Kokko kirjoittaa runoudesta ja runoilijoista, runoteoksista: Cia Rinteen, Juha Raution, Tytti Heikkisen, Stina Saaren, Harry Salmenniemen, Kari Aronpuron, Ezra Poundin, Sami Liuhdon, Tuija Välipakan, Auli Särkiö-Pitkäsen, Martin Högströmin, Marianne Mooren, Paavo Kässin, Leevi Lehdon, John Ashberyn, Maria Matinmikon, Ester Nuoren Lepän, Juhani Räisäsen, Helena Sinervon, Stéphane Mallarmén, Lassi Hyvärisen, Sanna Karlströmin, Olli-Pekka Tennilän, Mirkka Rekolan, Tiina Lehikoisen, Jouni Teittisen, Saila Susiluodon, Heidi Pyykkösen ja Niilo Rantalan, William Carlos Williamsin, Kölön, Kristian Blombergin, Aram Saroyanin, Niillas Holmbergin, Anna Tomin, Helena Kallion, Matti Niskalan, Vesa Haapalan, Aki Salmelan, Hermanni Härmälän, Heidi Karin, Pauliina Haasjoen, ynnä monen muun runoudesta.

Hän kirjoittaa kritiikistä ja tutkimuksesta, artikkeleista ja esseistä: Pauli Tapion, Hannu Poutiaisen, jälleen Olli-Pekka Tennilän, Sini Silverin, Gaston Bachelardin, Maurice Blanchot’n, Siru Kainulaisen, Eino Santasen, Anna Helteen, Deleuzen ja Guattarin, Tarja Hallbergin, Camille Paglian, jälleen Kristian Blombergin, Aki Salmelan, Mikko Keskisen, ja niin edelleen. 

 

Kuvataiteesta: Camilla Edström Ödemarkin, Mika Karhun, Anna Reivilän, Édouard Manet’n, Juhani Harrin, jälleen Cia Rinteen, Marika Oreniuksen, Mox Mäkelän, ja niin edelleen. 

 

Romaaneista: Antti Salmisen, Kari Aronpuron, Jaakko Yli-Juonikkaan, Don DeLillon, Rachel Cuskin, Aleksis Kiven, Antti Tuurin, August Strindbergin, Ulf Lundellin, Lars Görlingin, William Gaddisin. Ja omastaan: Helsinginkatu on romaani romaanista Helsinginkatu.

Niinpä niin. Siinä (osittainen) luettelo romaanin henkilöistä, henkilöistä jotka vähintään piipahtavat Helsinginkadun sivuilla nimeltä mainittuna. Varsinaisia romaanihenkilöitä he eivät siis ole; he ovat toimijoita ainoastaan poeettis-henkisellä tasolla. Kuvaan aikaa ja tilaa heidän ideoittensa ja hengentuotteittensa kautta. Kuten Räsänen-Stendhal-Kokko toteaa: ”romaani on tietä pitkin kävelevä peili, miksei sitten Helsinginkatua”.