Runoutta ei vielä ole

2

Asiat ovat samaan aikaan selkeitä ja monimutkaisia. Tätä piirrettä kuvaamaan edellä jo kertaalleen toistettu lainaus romaanin kolmannesta osasta:

”Runoutta ei vielä ole, / runous on vasta alkamassa”

Tärkeää tässä ei ole sanojen sisältö vaan niitä ympäröivät lainausmerkit. Sitaatti toisin sanoen kuvastaa Räsäsen hahmottelemaa teemaa asioiden alusta ja lopusta, mutta pointtini on toisaalla. Säkeet ovat siis peräisin Helsinginkadusta, sen kolmannen osan lopusta, mutta lainausmerkit Räsäsen esseestä. Miksi tämän eron tekeminen on tärkeää? No siksi, että romaanissa sitaattien merkitsemiseen on suhtauduttu, hmm, hyvin vapaamielisesti. Toisinaan lähde mainitaan, toisinaan laina ilmaistaan typografisella tai muulla muutoksella. Joskus lainausmerkit ovat puhtaasti tekijän omaa keksintöä. Tässä tapauksessa ajatus on joko omani tai niin yleinen, että lähteen merkitsemisessä ei ole mieltä. Blogipäivityksen alla ei ole myöskään tiettyyn teokseen tai tekijään viittaavaa tunnistetta. (Mikä sekään ei vielä takaa mitään, koska tunnisteita ei ole syystä tai toisesta käytetty ainoassakaan kyseisen joulukuun päivityksessä.) Ehkä intouduin vuoden päätteeksi kokeilemaan siipieni kantavuutta ja yritin sanoa sanottavani ilman tukeutumista toisten muotoiluihin. Räsäsen seuraava runositaatti tavoittelee samaa ajatusta:

Ehkä lopulta romanttisen fragmentin tarkoittama – loputtomasti tarkoittama, tavoittamaton – kokonaisuus olisi universaali ihminen, sillä ”kaikki ihmiset saman ihmisen / fragmentteja”, kuten Kokko kirjoittaa (H 255)?