Kritiikin kritiikki

7

Niin, se kritiikki. Mitä se on ja kuka sitä tekee? Ja kuka sitä saa tehdä? Kuten esseisti toteaa:

Runous, jonka aihe on runous itse, on itse myös oma kritiikkinsä.

Tässä ollaan olennaisen äärellä.

”Teos ei ole enää kritiikin jälkeen sama” (H 191). Kritiikki on siis paljon vartija. Mutta mitä oikeastaan tarkoittaisi se, että teos pysyisi samana? Etenkin, jos teoksen rajat ovat epämääräiset? Helsinginkatuun kuuluu liitteitä: digitaalinen kuvaliite, blogi ja jopa suoratoistopalvelun soittolista. Teoksen rajaamista vaikeuttaa yhtä lailla se, että Helsinginkatu punoo kollaasiromaanina tai kokonaistaideteoksena kudokseensa lukemattomia lainauksia, joita ei ole aina sellaisiksi merkitty. Miksei siis voisi ajatella, että myös kritiikki, se mitä Helsinginkadusta sanotaan, tulee osaksi ”teosta”? Ja sekin, mitä ei sanota – sekin, mitä ”voisi kysyä luonnolta”? Tähän on lainattava ihana merkintä maaliskuun 11. päivältä 2019, Runousvuosi-projektista, joka alkoi blogina ja päätyi osaksi Helsinginkatua.

Niinpä tosiaan:

Miksei siis voisi ajatella, että myös kritiikki, se mitä Helsinginkadusta sanotaan, tulee osaksi ”teosta”? 

Tai niin kuin se, mitä tämän blogin kirjoittaja, jonka kättenjälkeä on myös Helsinginkatu, tekee juuri tässä: romaanin kritiikin kritiikki sulautuu osaksi teosta.